;
26.5.2000 00.00
Lehdistötiedotteet

Kylvöjen peiteharsot kiinnitettävä kunnolla

Voimajohtoihin takertuneisiin harsoihin ei saa koskea!

Huolimattomasti kylvösten päälle laitetut harsot aiheuttavat vuosittain häiriöitä kantaverkon voimajohdoilla. Suomen päävoimansiirtoverkosta vastaava Fingrid Oyj kehoittaa harsojen käyttäjiä varmistamaan painojen avulla, että kylvösuojat pysyvät paikoillaan puuskaisessakin tuulessa. Jos harso kuitenkin pääsee irti ja takertuu voimajohtoon tai sen rakenteisiin, siihen ei missään tapauksessa saa koskea!

Harsojen irtoaminen voidaan estää, kun ne riittävien painojen avulla kiinnitetään huolella reunoista, kaikista kulmistaan ja myös keskeltä. Harson keskialueella pitää olla jopa 200 kiloa painoa, jotta se varmasti pysyy paikoillaan kovimmillakin tuulenpuuskilla.

Tuulenpuuskan ilmaan lennättämät harsot voivat voimajohtoihin takertuessaan aiheuttaa paitsi häiriöitä sähkön siirrossa, myös vaaratilanteen. Vähänkin kostunut tai likaantunut harso johtaa sähköä, joten siihen koskettamisessa on sähköiskun vaara. Fingrid toivoo, että voimajohtoihin takertuneista harsoista ilmoitetaan välittömästi joko suoraan Fingridiin tai paikalliselle sähkönjakeluyhtiölle. Missään tapauksessa harsoa ei saa yrittää irroittaa itse.

Lisätietoja:
Hannu Ylönen 030 395 5668, 040 021 9930
Hannu Pajamo 030 395 5453, 040 047 7837