;

Energia-alan työvoiman tarve kasvaa tulevina vuosina

Energia-alan yritykset ennakoivat alan henkilöstömäärän kasvavan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Juuri julkistetun Energiateollisuus ry:n Työmarkkinaskenaario 2020 – kyselytutkimuksen mukaan henkilöstön lisätarve kohdistuu ennen kaikkea sähkön tuotantoon ja palveluntuotantoon. Sähkön tuotannon henkilöstömääriä kasvattavat mm. uudet ydinvoimalainvestoinnit, ja palveluntuotantoon siirtyy henkilöstöä ulkoistamisten kautta. Mutta myös tulevat sähköverkon kunnostusinvestoinnit kasvattavat henkilöstömääriä. Energia-alan henkilöstöstä suurin osa on tulevaisuudessakin teknisten alojen osaajia. Osaamista tarvitaan mm. asiakaspalvelun ja energiatehokkuuden alalla sekä ydinvoimainvestoinneissa ja uusiin tuotantoteknologioihin liittyvissä tehtävissä. Keskeisimmät rekrytointihaasteet vuonna 2020 kohdistuvat työnjohtajiin ja esimiehiin sekä teknisten alojen erityisosaajiin kaikilla koulutustasoilla.
 
Energia-alan yrityksillä on edessään henkilöstön sukupolvenvaihdos. Yritykset varautuvat tulevaisuudessa osaajapulaan. Suomen teollisuuden rakennemuutos vapauttaa kuitenkin osaajaresursseja energiateollisuuden käyttöön, ja myös ulkomailta tuleva työvoima helpottaa osaajapulaa. Näiden osaajaresurssien hyödyntäminen edellyttää esimerkiksi muuntokoulutusten kehittämistä.
 
Henkilöstön korkea keski-ikä nostaa työssä jaksamisen entistä isommaksi haasteeksi myös energia-alan yrityksissä. Ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksamista on tuettava työtehtäviin ja työaikoihin liittyvillä räätälöidyillä järjestelyillä. Työehtosopimukset eivät saa muodostua esteeksi edellä mainituille järjestelyille.
 
Kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy työikäisen väestön supistuessa. Työvoiman saannin varmistamiseksi alan yritysten maineen työnantajana tulee olla hyvä. Nuorten asenteisiin vaikuttamisessa tehokkain tapa on kesätöiden ja työharjoittelupaikkojen tarjoaminen. Yritysten tulee tarjota riittävästi edellä mainittuja töitä, eivätkä työehtosopimukset tai lainsäädäntö saa asettaa siihen esteitä.
 
Lisätietoja: Energiateollisuus ry