Fingridiltä investointipäätös merikaapeliyhteydestä Viroon
Suomen sähkönsiirron kantaverkkoyhtiö Fingrid on tehnyt investointipäätöksen toisen tasasähköyhteyden EstLink 2:n rakentamisesta Viron ja Suomen välille. Suunniteltu siirtoyhteys on 650 megawattia ja sen kokonaiskustannukset ovat noin 320 miljoonaa euroa. Merikaapeli toteutetaan yhteistyössä Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin kanssa. Hankkeen toteuttaminen edellyttää vielä, että Viron juuri avatut sähkömarkkinat lähtevät myönteiseen kehitykseen ja että hankkeeseen saadaan Euroopan unionilta 100 miljoonan euron tuki.Suomen ja Viron välillä on tällä hetkellä yksi 350 megawatin tasasähköyhteys. Uusi sähkönsiirtoyhteys nostaa maiden välisen kokonaissiirtokapasiteetin noin 1000 megawattiin liittäen siten Baltian sähkömarkkinat kiinteämmin Pohjoismaisiin markkinoihin. Yhteys myös turvaa Itämeren alueen sähkön toimitusvarmuutta. Tavoitteena on ottaa uusi linkki kaupalliseen käyttöön vuoden 2014 alussa.
Fingrid ja Elering ovat tehneet esisuunnittelua uudesta merikaapelista yhdessä noin kolmen vuoden verran. EstLink 2 on yksi Itämeren alueen merkittävistä sähkön siirtoverkon vahvistuksista. Siirtoyhteyden ympäristö-, luonto-, vesiekologia ja merenpohjaselvitykset on saatu valmiiksi rajajohto- ja vesilain mukaisia lupahakemuksia varten.
Myös EU:n komissio pitää Suomen ja Viron välistä siirtoyhteyttä erittäin tärkeänä hankkeena ja siksi se on ehdottanut sille 100 miljoonan euron EU-tukea. Mahdollinen tuki on osa laajempaa EU:n elvytyspakettia, jonka tavoitteena on piristää yhteisön taloutta ja samalla tukea EU:n energiapoliittisia tavoitteita. Lopullista tukipäätöstä odotellaan lähiviikkojen aikana.
Viron tukkumarkkinoilla lupaava avaus Fingridin investointipäätöksen edellytyksenä on Viron tukkumarkkinoiden toimivuus. Pohjoismainen sähköpörssi Nord Pool Spot avasi uuden Estlink -hinta-alueen huhtikuun alussa. Fingrid ja Elering vuokrasivat nykyisen Estlink-kaapelin omistajilta noin 250 megawattia siirtokapasiteettia Nord Pool Spotin käyttöön.
Yhteyden koko kapasiteetti on 350 MW. Markkinoiden alku on ollut lupaava. Elspot-sähkön osuus Viron sähkön kulutuksesta on jo yli 20 %. Markkinat ovat hyödyntäneet Elspot-kauppaan varatun Estlink-siirtokapasiteetin lähes täysimääräisesti. Kapasiteetin kysyntä on ylittänyt tarjonnan ja Viron ja Suomen välinen yhteys onkin ollut pohjoismaisen pörssialueen tukkoisin raja. Viron ja Suomen hinnat ovat eronneet noin 80 prosenttia ajasta, mikä omalta osaltaan osoittaa EstLink 2 -kaapelin tulevan tarpeeseen.
Lisätietoja:
Fingrid/ toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, puh. 040 593 8428 ja
projektipäällikkö Risto Ryynänen, puh. 040 519 5093