;
13.12.2011 09.00
Lehdistötiedotteet, Projektit

Fingrid on käynnistänyt Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikköön liittyvien voimajohtoreittien ympäristövaikutusten arvioinnin

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj varautuu liittämään Olkiluodon neljännen ydinvoimalaitosyksikön kantaverkkoon. Yhtiö on jättänyt yhteysviranomaiselle ydinvoimalaan liittyvien voimajohtojen ympäristövaikutusten arviointiohjelman. Ympäristövaikutusten arviointimenettely jatkuu vuoden 2012 aikana arviointiselostuksen laatimisella. ​
Fingrid Oyj on tarkastellut uuden ydinvoimalaitosyksikön kantaverkkoon liittämisen vaihtoehtoja ja kantaverkon vahvistamistarpeita. Uusi ydinvoimalaitosyksikkö tulee liittää muuhun voimajärjestelmään siten, että verkkoliityntä mahdollistaa omalta osaltaan ydinvoimalaitosyksikön turvallisen ja suunnitellun toiminnan sekä laitosyksikön tuottaman sähköenergian siirron eri verkkotilanteissa.
 
Uuden laitosyksikön verkkoon liittämiseksi tarvitaan Olkiluodosta Raumalle uusi 400 kilovoltin, kahdella virtapiirillä toteutettu voimajohto. Olkiluodosta varaudutaan rakentamaan myös uusi 110 kilovoltin voimajohtoyhteys Raumalle tämän 400 kilovoltin voimajohdon rinnalla.
 
Lisäksi kantaverkkoa on vahvistettava uusilla 400 kilovoltin voimajohtoyhteyksillä Raumalta Ulvilaan, Forssaan ja Lietoon. Yhteensä uusia voimajohtoja tarvitaan noin 290 kilometriä. Kantaverkon uudet voimajohdot rakennetaan suurelta osin nykyisten voimajohtojen rinnalle tai paikalle käyttäen hyväksi mahdollisimman paljon nykyisiä johtoalueita ottaen huomioon verkon käyttövarmuus.
 
YVA-menettelystä
tietoa voimajohtojen suunnitteluun
 
Voimajohtohankkeisiin sovelletaan lakisääteistä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, jonka avulla johtoreitit tarkentuvat ympäristövaikutuksista saatavien tietojen perusteella.
 
YVA-menettelyn ensimmäisessä vaiheessa on laadittu arviointiohjelma, joka on toimitettu hankkeessa yhteysviranomaisena toimivalle Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Siinä kuvataan, mitä vaikutuksia ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä selvitetään ja miten selvitykset tehdään. Lisäksi arviointiohjelma sisältää tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista, suunnittelun aikataulusta sekä suunnitelman tiedottamisesta. Arviointityön tulokset kootaan arviointiselostukseksi kesällä 2012. YVA-menettelyn arvioidaan päättyvän loppuvuodesta 2012.
Hankkeen yhteysviranomainen Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaa virallisesta kuuluttamisesta ja tarvittavien lausuntojen pyytämisestä sekä antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta ja -selostuksesta.
Tiedottamista ja osallistumista varten hankkeille on perustettu verkkosivustot palveluun www.fingrid.fi (ympäristö>YVA-menettelyt).
 
Fingrid tekee päätökset voimajohtojen jatkosuunnittelusta ja rakentamisesta myöhemmin Olkiluodon neljännen ydinvoimalaitoshankkeen aikataulujen mukaisesti.
 
 
 
Lisätietoja:
Fingrid Oyj, projektipäällikkö Mika Penttilä, puh. 030 395 5230
Fingrid Oyj, vanhempi asiantuntija Hannu Ylönen, puh. 030 395 5259