Yhteistyökumppaneiden haku joustoresurssihankkeeseen käynnistyy
Fingrid suunnittelee yhdessä Viron ja Ahvenanmaan kantaverkkoyhtiöiden kanssa ensi vuonna alkavaa hanketta, jonka tavoitteena on edistää uusiutuvan energian liittämistä verkkoon sekä kasvattaa voimajärjestelmän jouston määrää. Nyt haemme hankkeeseen yhteistyökumppaneita, jotka suunnittelevat investointeja älyverkkoratkaisuihin joko uusiutuvien resurssien verkkoon liittämisen mahdollistamiseksi tai kulutuskohteiden toimintavarmuuden tukemiseksi. Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 27.5.
Fingrid on käynnistänyt yhteistyössä Viron kantaverkkoyhtiön Elering AS:n ja Ahvenanmaan kantaverkkoyhtiön Kraftnät Ålandin kanssa ylikansallisen joustoresurssihankkeen valmistelun. Hankkeen tavoitteena on edistää uusiutuvan energian verkkoon liittämistä ja voimajärjestelmän jouston määrän kasvattamista joustoresursseihin ja älyverkkoratkaisuihin liittyvien investointien avulla. Hanke tulee koostumaan kolmesta osakokonaisuudesta: rajasiirtoyhteyksien kehittäminen rajat ylittävän joustomarkkinan mahdollistamiseksi, joustoresurssi- ja älyverkkoinvestointien toteuttaminen ja joustomarkkina-alustojen sekä niihin liittyvien integraatioiden toteuttaminen. Ajallisesti hanke tulee koostumaan neljästä vaiheesta: Smart Grid PCI (Project of Common Interest) -statuksen hakeminen, projektikonsortion muodostaminen CEF-rahoitushakua varten sekä varsinaisen projektin kaksi päävaihetta: tekninen suunnitteluvaihe ja toteutusvaihe.
Ensi vaiheen tavoitteena PCI-status
Fingrid hakee Suomesta yhteistyökumppaneita hankkeeseen, jonka ensimmäisenä tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä EU-komissiolta älyverkkoinvestointihankkeille myönnettävä PCI-status (Project of Common Interest). Hankkeet, joilla on PCI-status, voivat hakea rahoitustukea älyverkkoinvestointeihin sekä niihin liittyviin selvityksiin Connecting Europe Facility eli CEF Energy -rahoitushauista. Mahdollisen loppuvuodesta myönnettävän PCI-statuksen jälkeen hankkeen osapuolten on sitouduttava muodostamaan konsortio, jonka kautta osapuolet voivat hakea rahoitustukea hankkeeseen liittyviin selvityksiin ja investointeihin. PCI-hankkeissa hankekohtainen tukitaso on enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista. Muilta osin yhteistyökumppaneiden on kannettava hankkeisiin liittyvä taloudellinen riski. Fingrid toimii hankkeen koordinaattorina EU-komission suuntaan.
Aikataulu
Projektin tekninen suunnitteluvaihe on tarkoitus aloittaa keväällä 2020 ja sen tavoitteena on määritellä tekniset vaatimukset ja ratkaisut, joiden avulla joustoresurssit toisaalta pystyvät tarjoamaan erityyppisiä palveluita sähköverkon hallinannan tarpeisiin ja jotka toisaalta mahdollistavat resurssien integroimisen joustomarkkina alustoihin palveluiden tarjoamiseksi eri toimijoille. Projektin toteutusvaihe on tarkoitus aloittaa syksyllä 2021, ja kestoltaan se on kahdesta kolmeen vuotta. Projektivaiheen osalta hankkeen aikataulu täsmentyy projektiosapuolten sekä tulevien CEF Energy -rahoitushakujen aikataulun varmistuessa.
Odotuksia hakijoille
Hakemuksia toivotaan erityisesti Fingridin verkkoon tai Fingridin asiakkaiden verkkoihin liittyneiltä tai liittymistä lähivuosina suunnittelevilta toimijoilta, jotka ovat suunnittelemassa investointeja älyverkkoratkaisujen hyödyntämisestä joko uusiutuvien resurssien verkkoon liittämisen mahdollistamiseksi tai kulutuskohteiden toimintavarmuuden tukemiseksi. Koska yksi PCI- statuksen keskeisimmistä vaatimuksista on se, että hakemuksen kohteena olevalla investointihankkeella tulee olla merkittävä EU-jäsenvaltioiden rajat ylittävä vaikutus, hankkeeseen haetaan kapasiteetiltaan mahdollisimman suuria, vähintään 1 MW ja 1 MWh joustoresurssihankkeita. Smart Grid PCI statuksen edellytykset huomioiden merkittäväksi eduksi katsotaan myös, jos lähitulevaisuudessa hankkeessa toteutettavaa investointia vastaavilla hankkeilla voidaan edistää merkittävällä tavalla yhtä tai useampia seuraavista osa-alueista:
- vaihtelevien, uusiutuvien energiantuotantomuotojen *) verkkoon liitettävyyttä
- joustoresurssien saatavuutta voimajärjestelmän hallinnan tai siirtojen hallinnan eri tarpeisiin
- kantaverkko- ja jakeluverkkoyhtiöiden välistä yhteistyötä.
Hakijan tulee kuvata tai toimittaa hakemuksessaan hankkeeseen liittyvät seuraavat osa-alueet:
1) hakijan (tai hakijoiden) perustiedot ml. kaupparekisteriote
2) kuvaus investointihankkeesta, hankkeen perustiedot ml. hankkeen tausta, aikataulu ja tavoitteet
3) investoinnin kohde/kohteet ja niihin liittyvät keskeiset tekniset tiedot ml. investoinnin sijainti ja kytkentä jakelu- tai kantaverkkoon
4) hankkeen keskeisten hyötyjen kuvaus ja arvio hyötyjen suuruusluokasta suhteessa investoinnin kustannuksiin
5) kuvaus hankkeen keskeisistä kustannuskomponenteista, kustannusrakenteesta ja aikataulusta
6) arvio hankkeessa toteutettavan joustoresurssin ja siihen liittyvän älyverkkokonseptin potentiaalista paikallisen, alueellisen ja kansainvälisen hyödynnettävyyden kannalta
Tiedot tulee keskeisiltä osiltaan täyttää hakemuslomakkeeseen (liitteenä). Lomakkeen lisäksi osana hakemusta voi toimittaa vapaamuotoisia liitteitä.
Hakemusten arviointi
Fingrid arvioi hakemukset huomioiden Smart Grid PCI -statukselle asetetut vaatimukset ja tavoitteet. Fingrid käyttää arvioinnissa ensisijaisesti seuraavia kriteereitä:
1) investointihankkeen soveltuvuus joustoresurssihankkeeseen, investoinnin pätöteho-, loisteho- ja energiakapasiteetti sekä investoinnin tekninen kyky tuottaa erilaisia joustoresurssipalveluita (esim. erilaiset reservit)
2) hakijan kokemukset vastaavista hankkeista, esim. älyverkkoihin liittyvien tutkimus- ja kehityshankkeiden tai älyverkkopilottien osalta
3) hakijan kyky ja valmius sitoutua
- hankekonsortion muodostamiseen CEF-rahoitushakua varten mahdollisen Smart Grid PCI -statuspäätöksen jälkeen
- projektin luonteen edellyttämään tekniseen suunnitteluvaiheeseen (arviolta 06/2020 - 06/2021)
4) vaikutus uusiutuvien energialähteiden verkkoon liittämiseen tai suurten kulutuskohteiden toimitusvarmuuden tukemiseen
- suora vaikutus hankkeessa toteuttava investointi huomioiden
- epäsuora vaikutus huomioiden hankkeen toteuttavien palvelujen ja ratkaisujen potentiaali kansallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti em. mainittujen tekijöiden kannalta (aikajänne 2022-2025)
5) kanta- ja jakeluverkon hallintaan sekä käyttövarmuuden ylläpitämiseen liittyvien toiminnollisuuksien määrä hankkeessa, ja hakijan valmius sitoutua niiden kehittämiseen projektin suunnitteluvaiheessa
Hakemukset tulee toimittaa viimeistään maanantaina 27.5.2019 sähköpostitse osoitteeseen tuomas.rauhala[at]fingrid.fi.
Fingrid ilmoittaa hakemuksen jättäneille toimijoille haun tulokset viimeistään viikon 24 aikana.
Lisätietoja hankkeesta ja hausta:
Yksikön päällikkö Tuomas Rauhala, Fingrid, puh. 030 395 5197
Hakemuslomake liitteenä (englanniksi)
Projektin aikataulun kuva liitteenä (englanniksi)
Aiempi tiedotteemme aiheesta >
Tietoa Smart Grid Project of Common Interest –statuksesta >
Tietoa Connection Europe Facility –rahoituksesta >
*) PCI:n mukainen vaihtelevien, uusiutuvien energiatuotantomuotojen määritelmä: Variable renewable power plants rely on resources that fluctuate on a timescale of seconds to days, and do not include some forms of integrated storage (e.g. wind power, wave and tidal power, run-of-river hydropower, and solar photovoltaics) (International Energy Agency, 2008)
Liitteet