Tehomuuntaja saapui Sloveniasta Pyhänselän sähköasemalle
Lähes 300 tonnia painava tehomuuntaja saapui Muhoksella sijaitsevalle Pyhänselän sähköasemalle sunnuntaina 18.10. Muuntajan varustelu käyttökuntoon tapahtuu vielä loppuvuoden 2020 aikana ja kantaverkkoon kytkeminen kesällä 2021.
Muuntaja teki monivaiheisen matkan kuljetusalan ammattilaisten käsissä ennen sähköasemalle saapumista. Kuljetus lähti liikkeelle Sloveniasta Kolektor ETRAn tehtaalta ensin junalla Itävallan Lintziin, missä muuntaja siirrettiin Tonavan lautalle ja jokea pitkin edelleen aina Hollannin Rotterdamiin saakka. Rotterdamissa muuntaja siirrettiin laivaan ja laivattiin Suomessa Vuosaareen. Suomessa muuntaja kuljetettiin rautatiekuljetuksena erikoisvaunulla kahden viikonlopun aikana ja muun junaliikenteen ehdoilla Muhoksen Lehtoselkään. Loppumatka sähköasemalle järjestyi kuorma-auton lavettikuljetuksena ja viimeinen etappi peruuttamalla. Lisämaustetta kuljetukseen antoi syksyn ensimmäinen lumisade.
Tehomuuntaja osa Oulunjoen sähköverkon uusimisen kokonaisuutta
Oulujoen 50-luvulla rakennettua verkkoa uusitaan vaiheittain noin 48 miljoonalla eurolla. Verkon uusimisen myötä kantaverkon jännitetaso alueella muuttuu 220 kilovoltista 110 kilovolttiin. Ensimmäisessä vaiheessa, vuosina 2019 - 2022 rakennetaan Muhoksen Pyhäselän ja Vaalan Nuojuan sähköasemien välinen osuus. Tässä vaiheessa laajennetaan Pyhänselän sähköasemaa ja uusitaan Nuojuan (uusi asema Nuojuankangas) ja Utasen sähköasemat. Pyhänselän ja Nuojuankankaan välille rakennetaan uusi noin 45 kilometrin pituinen voimajohto, jonka reitistä suurin osa sijoittuu nykyisten voimajohtojen länsipuolelle. Voimajohto toteutetaan 400 + 110 kilovoltin rakentein ja se on pitkän aikavälin kehittämisessä tärkeä osa Itä-Suomen suuntaan suunnitellun 400 kilovoltin voimajohtoyhteyden, niin kutsutun Järvilinjan, vahvistamista. Verkon kehittämistä on suunniteltu tiiviissä yhteystyössä Fingridin asiakkaiden eli alueen sähköntuottajien ja alueellisten jakeluverkkoyhtiöiden kanssa.
Pyhänselän sähköaseman pääurakoitsija (sähköjärjestelmien toimitukset) on Omexom (Infratek Finland Oy), päämuuntajan toimittaa KOLEKTOR ETRA (Slovenia) ja reaktorit Siemens Osakeyhtiö (Trench). Utasen ja Nuojuankankaan sähköasemien pääurakoitsija (sähköjärjestelmien toimitukset) on Empower PN Oy. Voimajohtourakan välille Pyhänselkä - Nuojuankangas toteuttaa Eltel Networks Oy.
Lisätiedot:
Risto Ryynänen, vanhempi projektipäällikkö
puh. 030 395 5219
Juha Pikkupeura, vanhempi projektipäällikkö
puh. 030 395 4169
sähköpostiosoitteet muodossa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Lisätietoja Fingridin www-sivuilla:
https://www.fingrid.fi/kantaverkko/suunnittelu-ja-rakentaminen/sahkoasemat/oulunjoen-kokonaisuus/
tehomuuntaja kuljetusvaiheessa
tehomuuntaja täydessä varustuksessa