;
9.11.2022 13.47
Ajankohtaista, Lehdistötiedotteet, Sähköjärjestelmä

Vapaaehtoisella sähköjärjestelmän tuella pyritään ehkäisemään sähköpulatilanteita

Fingrid ottaa käyttöön uuden yrityksille ja julkiselle sektorille suunnatun, vapaaehtoisuuteen pohjautuvan sähköjärjestelmän tuki -menettelyn sähköpulatilanteiden ehkäisemiseksi. Tavoitteena on saada sähköpulan uhatessa kaikki joustopotentiaali käyttöön. Menettelyn piiriin haetaan esimerkiksi teollisuuden kysyntäjoustoa ja kiinteistöjen varavoimakoneita. Järjestämme aiheesta webinaarin 17.11.

Suomalaiset yritykset ja julkisen sektorin toimijat ovat osoittaneet kiinnostusta tukea sähköjärjestelmää tulevana talvena mahdollisissa sähköpulatilanteissa. Fingrid on tältä pohjalta kehittänyt uuden vapaaehtoisuuteen pohjautuvan sähköjärjestelmän tuki -menettelyn, jolla pyritään hyödyntämään säätösähkömarkkinoiden ulkopuolinen joustopotentiaali ja välttämään näin mahdollisia sähkökatkoja.

”Parhaassa tapauksessa vapaaehtoisella joustolla pystytään pysäyttämään tilanteen eteneminen valtakunnalliseksi sähköpulaksi. Osallistumalla toimija on tukemassa sähköjärjestelmää ja suomalaista yhteiskuntaa haastavassa tilanteessa”, kertoo Fingridin asiantuntija Laura Ihamäki.

Tuki aktivoidaan, kun sähköpulan riski suuri

Sähköjärjestelmän tuki -menettely aktivoidaan Fingridin kolmivaiheisella sähköpulaportaikolla kohdassa ”Sähköpulan riski suuri”. Tämä tilanne katsotaan syntyneeksi, kun kaikki Suomesta saatavilla olevat säätösähkömarkkinoiden ylössäätötarjoukset on käytetty eikä naapurimaistakaan ole mahdollista saada lisää sähköä. Sähköjärjestelmän tuki -menettely on käytössä tällöin Fingridin varavoimalaitosten rinnalla turvaamassa sähkön riittävyyttä.

Vapaaehtoinen sähköjärjestelmän tuki

Kuva: Havainnekuva sähköjärjestelmän tuki -menettelyn toimintaperiaatteesta.

Tukipyyntö lähetetään Fingridin viestijärjestelmästä tekstiviestillä kohteille, jotka ovat ilmoittautuneet etukäteen mukaan menettelyyn. Fingrid ilmoittaa myös tuen tarpeen päättymisestä tekstiviestillä.

Webinaari aiheesta 17.11.

Sähköjärjestelmän tuki -menettely otetaan käyttöön joulukuussa 2022. Edellytyksenä menettelyyn osallistumiselle on vähintään yhden megawatin joustopotentiaali, joka voidaan aktivoida tunnin kuluessa aktivointipyynnöstä. Sähköjärjestelmän tuki on väliaikainen ratkaisu, ja Fingrid toivoo, että joustot olisivat jatkossa käytettävissä ensisijaisesti säätösähkömarkkinoilla.

Sähköjärjestelmän tuki -menettelyyn osallistumisesta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen sahkojarjestelmantuki(at)fingrid.fi.

Kerromme aiheesta lisää webinaarissa 17.11.2022 klo 10-11 >

Lisätietoja:

Laura Ihamäki, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5166
Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)fingrid.fi

Lisätietoa sähköjärjestelmän tuki -menettelystä >

Tietoa sähköpulasta >