;
3.1.2022 13.33
Ajankohtaista

Vastuullista kesäduunia jälleen kesällä 2022 – Fingridin kesätyöpaikat julkaistu!

Fingrid on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa myös tulevana kesänä. Palkkaamme kesätyöntekijöitä eri tehtäviin ja eri puolelle Suomea. Tutustu kesätyöpaikkoihimme rekrysivuillamme!

Fingrid on ollut mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa jo vuosia, ja sitoutunut tarjoamaan nuorille laadukkaita ja onnistuneita kesätyökokemuksia. Viime kesänä tärkeänä osana työyhteisöämme työskenteli kaikkiaan 54 kesätyötekijää ympäri Suomen. Meille on tärkeää työllistää tulevaisuudessakin alan parhaat osaajat, ja sen vuoksi panostamme vahvasti myös onnistuneisiin kesätyökokemuksiin. Haluamme pitää huolen siitä, että nuoret viihtyvät kesätöissä ja kokevat olevansa tärkeä osa työyhteisöämme.

Tänä kesänä tarjoamme kesätyöpaikkoja energia-alan parissa muun muassa sähkötekniikan, kunnonhallinnan, markkinainnovaatioiden, energiaselvityksen, omaisuuden digitalisoinnin, ympäristöalan, toimistopalveluiden, HR:n sekä viestinnän ja tiedonhallinnan tehtävissä. Kesätyöpaikkoja on avoinna Helsingin lisäksi myös Oulussa, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa, Varkaudessa ja Jyväskylässä.

Tutustu kesätyöpaikkoihimme rekrysivuillamme tyopaikat.fingrid.fi ja hae ensi kesäksi fingridiläisten iloiseen joukkoon!