Sähköjärjestelmän tukeen ilmoittautuneiden joustokyky jo 500 megawattia
Lähes 50 yritystä ja julkisen sektorin toimijaa on ilmoittautunut vapaaehtoisiksi tukemaan sähköjärjestelmää tänä talvena mahdollisissa sähköpulatilanteissa. Mukaan ilmoittautuneilta voitaisiin saada tukea jopa 500 megawattia, mikä vastaa Suomen toisiksi suurimman kaupungin Espoon talven kulutushuippua.
Fingrid otti joulukuun 2022 alusta käyttöön uuden sähköjärjestelmän tuki -menettelyn, jonka tarkoituksena on välttyä mahdollisilta sähköpulatilanteilta yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden vapaaehtoisilla joustotoimilla. Käytännössä tuki tarkoittaa sitä, että Fingrid ilmoittaa suoraan mukaan ilmoittautuneille toimijoille tekstiviestein sähköpulan riskin ollessa suuri ja toimijat vähentävät sähkön kulutustaan tai lisäävät sähkön tuotantoaan esimerkiksi varavoimaa käynnistämällä mahdollisuuksiensa mukaan. Näiden vapaaehtoisten joustojen avulla voidaan Suomessa parhaimmillaan välttää sähköpulatilanne eli kiertävät sähkökatkot.
Mielenkiinto tukimenettelyä kohtaan on ollut suurta, ja Fingrid kiittää kaikkia mukana olevia toimijoita. Osallistujia on niin teollisuudesta kuin kaupan alalta, kiinteistöistä sekä julkiselta sektorilta kunnista sairaanhoitopiireihin ja vesilaitoksiin. Seuraavat yrityksen nimen julkaisuluvan antaneet toimijat ovat mukana vapaaehtoisessa tukimenettelyssä:
Agnico Eagle Finland, Antilooppi, Boliden Harjavalta, Boliden Kevitsa Mining, Elenia, Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut, Joensuun kaupunki, Järvelä & Ståhlberg Yhtiöt, Kaipola Recycling, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Kesko, Kilpilahden voimalaitos, Kojamo, Kotkan Energiaverkot, Kuopion Energia, Lempäälän Energia, Metsä Group, Neova, Olvi, Ovako Imatra, Senaattikiinteistöt, SiriusPro Betoni-Sampo, S-Pankki, SSAB Europe, S-ryhmä, Suomen Karbonaatti, Suomivalimo, UPM-Kymmene, Vaasan kaupunki, Valmet Technologies Jyväskylä, Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin Kuntayhtymä, Väylävirasto ja Yara Suomi.
Fingrid työstää parhaillaan mietintöjä sähköjärjestelmän tuki -menettelyn jatkosta. Joustojen tarve on kasvussa. Fingrid arvioi, tarvitaanko sähköjärjestelmän tuen kaltaista erillismenettelyä tulevaisuudessakin vai saadaanko joustot hyödynnettyä nykyisten reservimarkkinoiden kautta.
Uudet osapuolet ovat edelleen tervetulleita mukaan sähköjärjestelmän tukeen, lisätietoja sivuiltamme >
Lisätietoja:
Tuomas Mattila, Fingrid Oy
Laura Ihamäki, Fingrid Oyj
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi