;
21.10.2024 12.13
Ajankohtaista, Sähkömarkkinat

Siirtojenhallinnan markkinan pilottihankkeesta uusi mahdollisuus joustokykyisille resursseille

Fingrid ja Helen Sähköverkko kehittävät yhdessä uutta markkinapaikkaa, joka mahdollistaa kaupankäynnin sähkön tuottajien ja kuluttajien joustavilla resursseilla sähköverkkojen siirtojenhallinnan tarpeisiin. Hanke on edennyt joustokaupankäyntiehtojen valmistelusta kohti kauppapaikkatoimittajan valintaa. Tavoitteena on aloittaa kaupankäynti vuoden 2025 alussa. Kaupankäynnin kohteena olevat tuotteet tarkentuvat loppuvuoden aikana.

Jouston tarve sähköjärjestelmässä

Sähköjärjestelmän tasapainottamiseksi tarvitaan joustoa eli tuotannon tai kulutuksen lisäämistä tai vähentämistä tarpeen mukaan, jotta sähköjärjestelmässä on aina yhtä paljon tuotantoa ja kulutusta. Sähköjärjestelmän tasapainottamisen lisäksi joustoa tarvitaan sähköverkon siirtojenhallintaan. Siirtojenhallinnalla tarkoitetaan kanta- tai jakeluverkkoyhtiön toimenpiteitä, joilla varmistetaan sähköverkon siirtojen pysyminen sallituissa rajoissa. 

Fingridin ja Helen Sähköverkon hankkeessa kokeillaan uutta kanta- ja jakeluverkkoyhtiön yhteistä siirtojenhallinnan markkinapaikkaa. Fingridin tarkoituksena on hyödyntää siirtojenhallinnan markkinapaikkaa valtakunnan tason pullonkaulatilanteiden ratkaisemisessa osana muita siirtojenhallinnan keinoja. Helen Sähköverkko puolestaan hyödyntää uutta markkinapaikkaa paikallisiin jakeluverkkonsa alueen siirtojenhallinnan haasteisiin.   

Fingrid käyttää sähköjärjestelmän tasapainottamiseen reservimarkkinoita eikä uusi pilotoitava siirtojenhallinnan markkinapaikka vaikuta reservimarkkinoiden toimintaan.

Tule mukaan siirtojenhallinnan markkinalle ja hyödynnä joustavat resurssisi

Suunnitteilla olevan uuden siirtojenhallinnan markkinapaikan tekniset vaatimukset tulevat olemaan merkittävästi väljemmät kuin reservimarkkinoilla. Siirtojenhallinnassa myös hitaammin, esimerkiksi muutamassa tunnissa, aktivoituvat resurssit ovat sähköjärjestelmälle hyödyllisiä. Fingridin tavoitteena on saada uudelle siirtojenhallinnan markkinapaikalle mukaan erityisesti sellaisia joustoon kykeneviä resursseja, jotka eivät kykene täyttämään reservimarkkinoiden teknisiä vaatimuksia. 

Joustoa tarjoavat toimijat voivat tarjota uudella markkinapaikalla verkkoyhtiöille kulutuksensa tai tuotantonsa lisäämistä tai vähentämistä sopivina ajankohtina. Tarkoituksena on pilotoida sekä siirtojenhallinnan kapasiteetti- että energiatuotetta. Käytännössä siirtojenhallinnan markkinalla joustoon osallistuminen voi tarkoittaa esimerkiksi prosessilaitteen tai kiinteistön sähkönkulutuksen säätämistä, joko vähentämällä tai lisäämällä sähkön kulutusta tai esimerkiksi varavoimakoneen käynnistämistä. Markkinalle voi osallistua kaikkialta Suomesta ja pienempiä resursseja voi aggregoida suuremmiksi ryhmiksi. Joustoa tarjoavat toimijat perehdytetään siirtojenhallinnan markkinalla toimimiseen. Lisätietoja pilottihankkeesta on saatavilla liitteenä olevasta tietopaketista. Tavoitteena on aloittaa kaupankäynti siirtojenhallinnan markkinalla alkuvuodesta 2025.

Energiateollisuuden Sähkötutkimuspoolin järjestämä työpaja

Kutsumme siirtojenhallinnan markkinapaikasta kiinnostuneet joustoa tarjoavat toimijat osallistumaan Energiateollisuuden Sähkötutkimuspoolin järjestämään työpajaan, joka pidetään 29. lokakuuta 2024 Energiateollisuuden tiloissa Helsingissä ja etäyhteydellä Teamsin kautta. Tilaisuudessa kerromme hankkeen yksityiskohdista ja keskustelemme siirtojenhallinnan markkinapaikasta ja kaupankäynnistä. Tapahtumaan voi osallistua matalalla kynnyksellä, vaikkei olisikaan varmoja mahdollisuuksia osallistua markkinapaikalle. Pyydämme ilmoittautumaan työpajaan 23.10. mennessä lähettämällä sähköpostia Energiateollisuuden Tuukka Heikkilälle (etunimi.sukunimi@energia.fi).

Ilmoita kiinnostuksestasi Fingridille

Mikäli olet kiinnostunut jouston tarjoamisesta siirtojenhallinnan markkinalla, olethan yhteydessä Fingridiin ilmaistaksesi kiinnostuksesi ja kyvykkyytesi tarjota joustavia resursseja. Fingridin yhteyshenkilö on Suvi Peltoketo (etunimi.sukunimi@fingrid.fi).

Lisätietoja

Fingrid Oyj: Suvi Peltoketo, (etunimi.sukunimi@fingrid.fi), p. +358 30 395 5360 

Helen Sähköverkko Oy: Dan Telén, (etunimi.sukunimi@helen.fi), p. +358 45 807 5404